Savon alueen Taitaja9- finalistit

5.3.2021

Yläkoululaisten nokkeluutta ja näppäryyttä testaava Taitaja9-kilpailu järjestettiin kuluvalla kaudella poikkeuksellisesti virtuaalipelin avulla. 

Taitaja9-vuosi alkoi elokuussa poikkeuksellisesti, kun todettiin, että koronatilanteen vuoksi perinteistä lähikilpailua ei voida tällä kertaa järjestää. Tavallisesti kolmen hengen joukkueet ottavat mittaa toisistaan paikallis- ja aluekilpailuissa, joihin kokoontuu kymmeniä nuoria ympäri kunkin Taitaja9-alueen.

Ilmoittautuneet koulut Savon alueella suorittivat Taitaja9-pelin joulukuussa. Peli korvasi tällä kertaa sekä paikallis- että aluekilpailut, joten parhaiten pärjänneet joukkueet jatkavat suoraan toukokuussa järjestettävään finaaliin. 

Savon alueella Taitaja9- kilpailuun osallistuivat yläkoululaiset Kuopiosta, Iisalmesta, Varkaudesta, Savonlinnasta ja Mikkelistä.

Savon alueen kolme parasta joukkuetta: 

1. Minari 6 I  Minna Canth Kuopio 
2. Sonkajärvi 2 I Sonkajärvi
3.Tyhjä tila I Vieremä

 

Onnea finalistit! 

Lue lisää