Palaamme loman jälkeen lähiopetukseen ma 4.1.2021

30.12.2020
Nainen laittaa maskia kasvoilleen.

Toivomme, että kaikilla on ollut hyvä ja rentouttava loma. Vuosi 2020 on ollut monin tavoin erilainen kuin vuosi sitten osasimme kukaan ajatella. Lähdemme toiveikkaana kohti vuotta 2021.

Palaamme loman jälkeen työjärjestyksen mukaisesti lähiopetukseen maanantaina 4.1.2021. Tiedossamme ei ole tällä hetkellä yhtään koronatartuntaa tai korona-altistuksesta johtuvaa karanteenia. 

 

Suositus maskin käytöstä

Annamme vahvan suosituksen kasvomaskien käytöstä. Toivomme, käytätte maskeja aina, kun turvavälien pitäminen ei ole mahdollista (muun muassa oppitunnit, tauot ja käytävillä liikkuessanne). Maskin aktiivisella käyttämisellä on iso merkitys koronaviruksen leviämisen katkaisemisessa.

Katso THL:n Näin käytät kasvomaskia oikein -video. Käytön jälkeen likainen maski pitää laittaa roskakoriin.

Muistutuksena alkuun yleiset ohjeet koronatartuntojen torjuntaan:

  • Tule vain terveenä kouluun.
  • Pese kädet ja käytä käsidesiä usein.
  • Yski hihaan.
  • Säilytä toisiin ihmisiin turvavälit (1-2 m.).
  • Olemme porrastaneet ruokailuaikoja, ja on tärkeää, että lukujärjestyksen mukaisia ruokailuaikoja noudatetaan.
  • Tarpeettomia kokoontumisia on vältettävä niin aamuisin, oppituntien välillä kuin koulupäivän lopuksi iltapäivällä.

Kannustamme lataamaan puhelimeen Koronavilkku-sovelluksen, jos sinulla ei sitä jo ole.

 

Jos olet sairastunut tai olet karanteenissa

Jos olet saanut koronatartunnan tai olet altistuksen takia karanteenissa, toivomme, että kerrot tilanteestasi koululle. Tartunnan saanut tai altistunut ei kuitenkaan ole velvoitettu kertomaan asiasta. Sairastuneen opiskelijan pitää kuitenkin kertoa sairauspoissaolostaan tutoropettajalleen.

Opiskelijan tartunnasta tai altistumiseen liittyvästä karanteenista ei voida ilman asianomaisen lupaa tiedottaa koulun henkilökunnalle ja muille opiskelijoille.

Koulu on vaitiolovelvollinen kaikista opiskelijan terveystiedoista. Jos opiskelijalla todetaan koronavirus tai hän on karanteenissa, koulu ei saa lähtökohtaisesti nimetä kyseistä opiskelijaa. Koulu voi informoida yleisesti koulun henkilökuntaa ja muita opiskelijoita tartunnasta tai mahdollisesta tartunnasta.

Koulun puolelta opiskelijan terveystietoja saavat käsitellä vain ne henkilöt, joiden tehtäviin se kuuluu. Kokonaiskuvan ylläpidolla varmistamme ajantasaisen tiedon. Tiedon perusteella voimme tehdä muun muassa kampuskohtaisia ratkaisuja, jos tarvetta ilmenee.

Koulu ei saa opiskelijoista mitään terveystietoja opiskeluterveydenhuollosta tai muualta terveydenhuollosta.

Lue lisää